PSS 4000 -automaatiojärjestelmä tekee Antwerpenin metrosta täsmällisemmän

PSS 4000-R on luotettavampi, suorituskykyisempi ja tehokkaampi

De Lijn kuljettaa vuosittain yli 500 miljoonaa matkustajaa Antwerpenin julkisessa liikenteessä. Osa Antwerpenin metron ohjausjärjestelmistä on jo vanhentunut: Ohjelmistopohjainen PSS 4000-R(ail) automaatiojärjestelmä korvaa vanhentuneen tekniikan ja on lisäksi on luotettavampi, suorituskykyisempi ja tehokkaampi. Tekniikka päivitetään modulaarisesti, minkä ansiosta liikenteessä esiintyy vain lyhyitä katkoksia.

Sertifioitu automaatiojärjestelmä rautatieliikenteeseen

Kolme metrolinjaa risteää Antwerpenin alla nk. Trianglessa. Ohjaus- ja valvontajärjestelmät huolehtivat mm. siitä, että asemalle voi kulloinkin ajaa vain yksi metrojuna. Vanhentunut tekniikka aiheutti kuitenkin yhä enemmän häiriöitä ja toimenpiteet olivat tarpeen. PSS 4000-R huolehtii ohjaus- ja turvallisuustehtävistä vuodesta 2015 lähtien. Jos kaksi junaa saapuu melkein samanaikaisesti, automaatiojärjestelmä päättää esimääritettyjen parametrien perusteella kummalla junalla on etuajo-oikeus. PSS 4000-R ohjaa ja valvoo vaihteiden ja valosignaalien lisäksi myös ratapohjaan asennettuja antureita, jotka varmistavat kahden junan välisen minimietäisyyden.

Kaikki toimenpiteet voitiin toteuttaa vaiheittain vaihdesolmujen, signalointitekniikan ja kytkentäkaappien sähkötekniseen infrastruktuuriin puuttumatta. Tekniikka on erittäin standardisoitu ja yksilölliset sovitukset erikoissovelluksiin voidaan toteuttaa helposti.

PSS 4000-R ohjaa kahden junan minimietäisyyden varmistavia antureita

Edut yhdellä silmäyksellä:

  • SIL 4 -luokan automaatiojärjestelmä rautatiesovelluksiin
  • R-moduuleilla on CENELEC-hyväksynnät
  • tilaa säästävä ja kompakti kytkentäkaapissa
  • mahdollistaa joustavan, vaiheittaisen ja modulaarisen asennuksen ja on nopeasti käyttövalmis
  • ohjaus- ja valvontatehtävät yhdessä järjestelmässä
Automaatiojärjestelmä rautatiesovelluksiin

”De Lijnille PSS 4000-R on perusta, jonka pohjalta päivitämme muut linjat turvallisiksi ja luotettaviksi seuraavien vuosien aikana. Pilziltä saadun hyvän tuen ja neuvonnan ansiosta olemme oikealla linjalla.“

Guido Maesschalck, sähköinsinööri, De Lijn
Logo De Lijn

De Lijn

De Lijn on Antwerpenin alueella liikennöivä belgialainen henkilöliikenneyritys, joka kuljettaa vuosittain yli 500 miljoonaa matkustajaa. Yritys liikennöi kattavaa linja-autoverkostoa sekä useita raitiolinjoja Belgian flaamilaisissa provinsseissa.

Tuotevalikoimamme:

Pääkonttori

Pilz GmbH & Co. KG
Felix-Wankel-Straße 2
73760 Ostfildern
Saksa

Puhelin: +49 711 3409-0
Sähköposti: pilz.gmbh@pilz.de

Tekninen tuki

Puhelin: +49 711 3409 444
Sähköposti: support@pilz.com

Amerikat

  • Meksiko: +52 55 5572 1300
  • Brasilia: + 55 11 4942-7032
  • Kanada: +1 888-315-PILZ (315-7459)
  • Yhdysvallat (ilmainen): +1 877-PILZUSA (745-9872)

Eurooppa

  • Irlanti: +353 21 4804983
  • Italia: +39 0362 1826711
  • Itävalta: +43 1 7986263-444
  • Venäjä: +7 495 6654993
  • Turkki: +90 216 5775552
  • Belgia: +32 9 321 75 70
  • Ruotsi: +46 300 13990 / +45 74436332
  • Alankomaat: +31 347 320477
  • Saksa: +49 711 3409 444
  • Espanja: +34 938497433
  • Tanska: +45 74436332
  • Portugali: +351 229 407 594
  • Iso-Britannia: +44 1536 460866
  • Ranska (ilmainen): +33 3 88104000
  • Sveitsi: +41 62 889 79 32
  • Suomi: +358 10 3224030 / +45 74436332

Aasia ja Tyynenmeren alue

  • Australia (ilmainen): +61 3 9560 0621 / 1300 723 334
  • Japani: +81 45 471 2281
  • Taiwan: +886 2 25700068
  • Singapore: +65 6829 2920
  • Kiina: +86 400-088-3566
  • Etelä-Korea: +82 31 778 3390
  • Uusi-Seelanti: +64 9 6345350
  • Thaimaa: +66 210 54613
Oliko tästä artikkelista hyötyä?