Globaali sivusto | suomi

Pilzin yritysjohto

Renate Pilz

Renate Pilz, hallituksen puheenjohtaja, Pilz GmbH & Co. KG

Vuonna 1940 Göppingenissä syntynyt Renate Pilz toimi johdon neuvonantajana vuosina 1975-1994. Vuonna 1994 hän siirtyi Pilz GmbH & Co. KG:n toimitusjohtajaksi. Nykyään Renate Pilz, hänen tyttärensä Susanne Kunschert ja poikansa Thomas Pilz muodostavat yhdessä perheyrityksen johtoryhmän. Renate Pilzin vastuualueena on tuotehallinta, myynnin ohjaus, asiakastuki ja markkinointi. Lisäksi Renate Pilz vastaa myös nykyään kaikilla mantereilla edustettuna olevan yhtiön kansainvälistymisestä.

Renate Pilz vetäytyy vuoden 2017 lopussa operatiivisesta johdosta ja luovuttaa yhtiön johdon lapsilleen.

Vuonna 2015 Renate Pilz palkittiin kultaisella Staufer-mitalilla Baden-Württembergin osavaltion ja sen asukkaiden eteen tekemästään työstä.

Susanne Kunschert

Susanne Kunschert, toimitusjohtaja, Pilz GmbH & Co. KG

Ekonomi Susanne Kunschert syntyi vuonna 1970 Ostfildernissä. Hän opiskeli yritystaloutta Regensburgin yliopistossa. Valmistuttuaan Susanne työskenteli aluksi Dürr-yhtiössä Yhdysvalloissa ja Isossa Britanniassa ja sen jälkeen tilintarkastusavustajana Ernst & Youngissa Stuttgart-Weilimdorfissa. Vuodesta 2002 lähtien hän on toiminut Pilz GmbH & Co. KG:n toimitusjohtajana vastuualueinaan talous, Controlling, henkilöstö ja organisaatio.

Vuonna 2018 Susanne Kunschert ottaa vastaan vastuualueet tuotehallinta, myyntijohto, asiakastuki ja markkinointi äidiltään Renate Pilziltä, joka vetäytyy yrityksen operatiivisesta johdosta.

Thomas Pilz

Thomas Pilz, toimitusjohtaja, Pilz GmbH & Co. KG

Ekonomi Thomas Pilz syntyi Esslingenissä vuonna 1967. Hän opiskeli yritystaloutta Passaun yliopistossa. Vuosina 1996 - 2005 Thomas toimi Pilzin pohjois-amerikkalaisen tytäryhtiön Pilz Automation Satety L.P.:n toimitusjohtajana Cantonissa, Michiganissa (USA). Vuodesta 2005 lähtien hän on toiminut Pilz GmbH & Co. KG:n toimitusjohtajana. Hän vastuualueinaan ovat IT, ostot, tutkimus ja tuotekehitys, laadunhallinta sekä tuotanto.

 

Pääkonttori

Pilz GmbH & Co. KG
Felix-Wankel-Straße 2
73760 Ostfildern
Saksa

Puhelin: +49 711 3409-0
Sähköposti: pilz.gmbh@pilz.de

Amerikat

  • Meksiko: +52 55 5572 1300
  • Brasilia: + 55 11 4942-7028
  • Kanada: +1 888-315-PILZ (315-7459)
  • Yhdysvallat (ilmainen): +1 877-PILZUSA (745-9872)

Eurooppa

  • Italia: +39 0362 1826711
  • Venäjä: +74956654993
  • Espanja: +34 938497433
  • Ruotsi: +46 300 13990 / +45 74436332
  • Belgia: +32 9 321 75 75
  • Turkki: +90 216 5775552
  • Tanska: +45 74436332
  • Itävalta: +43 1 7986263-444
  • Saksa: +49 711 3409 444
  • Suomi: +358 10 3224030 / +45 74436332
  • Irlanti: +353 21 4804983
  • Iso-Britannia: +44 1536 462203
  • Sveitsi: +41 62 88979 30
  • Ranska (ilmainen): +33 3 88104000
  • Alankomaat: +31 347 320477

Aasia ja Tyynenmeren alue

  • Uusi-Seelanti: +64 9 6345350
  • Kiina: +86 21 60880878-216
  • Etelä-Korea: +82 31 778 3390
  • Australia: +61 3 9560 0621
  • Taiwan: +886 2 25681600
  • Japani: +81 45 471 2281