Suomi | suomi

Ostfildern, 23.5.2019

Pilzille vuosi 2018 tarkoitti kohtuullista liikevaihdon ja työntekijämäärän kasvua - ”Kasvu vaikeissa olosuhteissa“

Pilz-konserni on kasvukurssissa talouden hidastumisesta huolimatta: Päättyneenä liikevuonna 2018 automaatioyritys kasvatti liikevaihtoaan 345 miljoonaan euroon (+2,1 %). Työntekijöiden määrä nousi ensimmäisen kerran yli 2 500:n.

”Talouden hidastuminen ja epävarma maailmantalous olivat pääsyyt siihen, että vuoden 2018 liikevaihto jäi ennakoitua pienemmäksi. Olemme kuitenkin kaiken kaikkiaan tyytyväisiä yrityksen kehitykseen. Investoimme jatkuvasti tutkimukseen ja tuotekehitykseen sekä tuotantokapasiteettimme laajennukseen. Olemme siten hyvin varustautuneet markkinoiden tuleviin haasteisiin“, Pilz GmbH & Co.KG.:n toimitusjohtaja Susanne Kunschert kertoo.

Liikevaihto kasvoi kohtuullisesti
Liikevuonna 2018 Pilz-konsernin liikevaihto kasvoi 345 miljoonaan euroon. Liikevaihto kasvoi siten 2,1 % edellisvuodesta. Perheyritys työllisti ensimmäistä kertaa yli 2 500 työntekijää: 31.12.2018 Pilz työllisti 2 515 työntekijää eri puolilla maailmaa 42 tytäryhtiössään. Kasvua edellisvuodesta on 7 %. Ostfildernin päätoimipaikassa työskenteli vuoden lopussa 1 122 henkilöä. Se on 55 työntekijää enemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Kansainvälisyys vahvistaa
Pilz vahvistaa asemaansa turvallisen automaation kansainvälisenä ratkaisutarjoajana: Kaakkois-Aasian kehittyvien markkinoiden palvelemiseksi Pilz perusti vuonna 2018 omat tytäryhtiöt Thaimaahan ja Malesiaan. Kansainvälisyyttä ilmentää myös viennin osuuden kasvu 73 prosenttiin (kasvua + 1,1 prosenttia vuodesta 2017).

”Kisko 4.0“ kasvumarkkinat
Koneenrakentaminen ja tuottajayritykset ovat edelleen automaatioyrityksen tärkeimmät markkinat. Pilz-ratkaisuja käytetään kuitenkin yhä enemmän myös muilla toimialoilla, kuten esim. rautatietekniikassa. Pilz tukee alan digitalisoitumista ja räätälöi teollisuudessa toimivuutensa todistaneen automaatiotekniikan rataliikennettä varten. Rautatietekniikan kaltaisten toimialojen erityistarpeita varten Pilz kerää asiantuntemuksensa maailmanlaajuisesti ns. Competence Centereihin. Asiantuntijat kehittävät siellä toimialakohtaisia ratkaisupaketteja, joita Pilz-tytäryhtiöt toteuttavat sitten paikallisesti.

Tulevaisuus on innovaatioissa
Pilzille on tunnusomaista innovatiivisuus: Pilz on jo vuosia investoinut 20 % liikevaihdostaan tutkimukseen ja tuotekehitykseen, niin myös vuonna 2018. ”Innovaatiovoima on yrityksemme DNA:ssa“, Kunschert toteaa.

Pilz suhtautuu siten optimisesti vuoteen 2019: ”Tilauskannan heikentyminen koneenrakentamisen alalla ja hankalat kansainväliset puitekehykset vaikuttavat luonnollisesti meihinkin. Pysymme myös vuonna 2019 kurssissa innovatiivisilla tuotteilla, erinomaisilla palveluilla ja mahtavalla asiakaspalvelulla“, Susanne Kunschert sanoo.

Pilz on automaatioalan ratkaisutoimittaja: yritys kehittää mm. ohjelmistoja palvelurobottien ohjaukseen.
Pilz on automaatioalan ratkaisutoimittaja: yritys kehittää mm. ohjelmistoja palvelurobottien ohjaukseen.

Pilz on automaatioalan ratkaisutoimittaja: yritys kehittää mm. ohjelmistoja palvelurobottien ohjaukseen.

Yhteystiedot

Pilz Skandinavien K/S, sivuliike Suomessa
Nuijamiestentie 7
00400 Helsinki
Finland

Puhelin: +358 10 3224030
Sähköposti: pilz.fi@pilz.dk

Lehdistön yhteyshenkilö

Puhelin:
Sähköposti: