Yrityshistoria
 


Pilz on perinteikäs yritys

Pilz 60 vuotta

Hermann Pilz perusti yrityksen vuonna 1948 Esslingeniin. Hän loi perustan riippumattoman perheyrityksen menestystarinalle. Aluksi yritys valmisti lasiastioita lääketieteellisiin sovelluksiin ja elohopeakytkimiä teollisuudelle. Hermann Pilzillä oli alusta lähtien oma johtamistyylinsä. Jo tuolloin työntekijöille annettiin kokonaisvastuu projektista, ja heidän tuli itse hoitaa kaikki toimeksiannon vaiheet juottamisesta testaukseen ja aina lähetykseen saakka.


Peter Pilz - yrityksen visionääri

Peter Pilz - yrityksen visionääri

Jo alkaessaan osallistua yrityksen toimintaan 60-luvlla sekä myöhemmin yritystä johtaessaan Peter Pilz kehitti yritystä johtamismenetelmillä, joita ohjaa selkeä visio ja jotka kannustavat innovaatisuuteen.

Tästä siemenestä kasvoi Pilzin tunnettu osaaminen automaatiotekniikan tutkimus- ja tuotekehitysalalla. Vuonna 1974 Pilz toi markkinoille jo vuonna 1969 kehitetyn EUROPILZ-järjestelmän. Se oli yksi ensimmäisistä saksalaisista ohjelmoitavista ohjausjärjestelmistä.

Peter Pilz loi myös perustan yrityksen kansainvälistymiselle perustamalla tytäryhtiöt Itävaltaan ja Sveitsiin.


PNOZ - turvareleen menestystarina

PNOZ - turvaraleen menestystarina

PNOZ - poikkeuksellinen nimi poikkeukselliselle tuotteelle. Vuonna 1987 esitellystä turvareleestä tuli nopeasti maailman eniten käytetty turvarele.

 

80- ja 90-luvuilla avainsana oli laajentuminen. Yritys esitteli jatkuvasti uusia Innovaatiotja kansainvälistyminen jatkui nopeassa tahdissa. Tytäryhtiöitä perustettiin muualle Eurooppaan, Aasiaan, Yhdysvaltoihin ja Australiaan.

 


Jatkuvuus ja riippumattomuus

Perheomistus takaa tänäkin päivänä yrityksen jatkuvan kehittymisen ja riippumattomuuden. Renate Pilz on johtanut yritystä vuodesta 1994 lähtien ja kuuluu yhdessä tyttärensä Susanne Kunschertin ja poikansa Thomas Pilzin kanssa maailmanlaajuisesti toimivan yrityksen johtoryhmään.

Saksan Ostfildernissa toimivan emoyhtiön lisäksi Pilz tukee 30 tytäryhtiön voimin käyttäjiä kaikilla mantereilla ja tarjoaa paikallisia myynti- ja suunnittelupalveluja. Maailmanlaajuisesti yritys työllistää yli 1700 turva-automaation ammattilaista.

 


Tee ostoksesi täällä
Linkit
Web-koodi
Kirjoita tähän nelimerkkinen webkoodi:
Yhteydenotto

Pilz Skandinavien K/S
Nuijamiestentie 7
FI-00400 Helsinki
Puhelin: +358 10 322 4030
Faksi: + 358 9 2709 3709
Sähköposti: pilz.fi@pilz.dk

 

Follow us

Pilz RSS FeedYouTube

 © Pilz GmbH & Co. KG 
0541